tiistai 30. toukokuuta 2017

Anttilanmäen puutarhoissa



Moni meistä ohittaa puistopuut ja puutarhat sen ihmeemmin niiden olemusta ja sisältöä miettimättä, koska olemme luultavasti kiireisiä työmatkalla ja nautimme oho kiitävän hetken puiston virvoittavasta henkäyksestä. Kotipihalle päästyämme mietimme yleensä ruohon pituutta emmekä niinkään pysähdy katselemaan kokonaisuutta. Ruohonleikkuri edustaa tekniikkaa, joka on nykykulttuurimme keskiössä jolloin sen laatu on monesti tärkeämpi kuin itse puutarha. Olemme monesti myös jakaneet puutarhamme töineen miesten ja naisten maailmaan ilman sen ihmeempää asian kyseenalaistamista, joten ei siis ihme jos vain harva meistä käy erikseen ihmettelemässä puistoja, puutarhoja tai kasvitieteellisiä puutarhoja. Onneksi puutarhakulttuuri on kuin varkain hiipinyt olohuoneisiimme television laadukkaiden puutarha-ohjelmien muodossa, missä myös miehet puuhailevat kasvimaailman kanssa. Samalla myös luontoharrastus on lisääntynyt, kun huoli ilmastonmuutoksen kohtalonkourasta on alkanut tukistella  ja näpsäytellä kylmiä luunappeja mukavuutta rakastaviin nuppeihimme.  

Mutta mitä olisi syytä ottaa huomioon rauhoitetulla perinnealueella puuhastellessa? Kasviharrastus on varmasti yhtä vanhaa kuin ihmiskunta, mutta tietynlaisen huippunsa se saavutti uuden mantereen löytymisen myötä kun vanhalle mantereelle tulvi mitä ihmeellisimpiä kasvi- ja eläinnäytteitä ihmeteltäviksi. Uudet kasvit olivat kuitenkin hyvin erilaisita ilmastoista, joten kasvihuonekulttuuri sai valtavan piristysruiskeen. Kasvit eivät olleet mitään nykyisen markettitavaran kaltaisia halpoja tuotteita vaan aluksi rikkaan säädyn etuoikeius ja harrastus. Ja tuota harrastusta tosiaan harrastettiin: valtavat kartanoiden ja linnojen puutarhat saivat alkunsa kun herrasväet kilvan istuttelivat mitä erikoisimpia puita ja kasveja. Hovien puutarhat olivat tietysti taidokkaimpia paratiisia matkivia luomuksia, joista Versailles lienee yksi näyttävimpiä. Voisi kuvitella, että tästä on melko pitkä matka pohjoisen Anttilanmäen puutarhoihin ja kuisteille, mutta tosiasiassa kansa kuljetti pistokkaita, siemeniä ja harrasti yhtä lailla kasvikulttuuria. Pelargonian pistokkaita vaihdettiin ja nyt jokaisen vanhan talon kuistilla nököttää vanha pelargonia, jonka alkuperä on hyvin suppealla alueella eteläisessä Afrikassa. Nykyisin siitä tunnetaan yli 14 000 lajiketta: kaikki tämä  on tapahtunut noin 300 vuoden kuluessa. Ruusut olivat yksi suurimpia kiinnostuksen kohteita ja niitä risteytettiin ja jalostettiin huolella. Ruusujen alkuperä sijoittuu kaksoisvirran maiden alueelle ajalle ennen ajanlaskuamme ja ne lienevät matkustaneet munkkien matkassa pohjoisemmaksi. Ruusujen mukaan on jopa nimetty yksi historiallisesti merkittävä sota, kun Britannian kruunusta käytiin 30 vuotinen Ruusujen sota vuosina 1455-1855. Sota nimettiin kauniin kasvin mukaan, koska molempien sukujen tunnuksissa on ruusu. Suomessa ruusujen kasvatus pääsi vauhtiin 1800-luvun alkupuolella ja siirtyi 1900-luvulle tultaessa koko kansan harrastukseksi.

Ennen uuden mantereen löytymistä ja valistusajan henkeä ajassa kauempana olivat luostaripuutarhat ja keittiöpuutarhat yleisiä ja niiden rinnalla kulki vanha kasvilääkinnän perinne, jolla oli  omat tapansa ja perinteensä, kun parantajat keräsivät yrttejä pelloilta ja pientareilta.




Tästä pääsen lähemmäs 1800-luvun loppupuolta ja 1900-luvun alkua jolloin Anttilanmäki alkoi muotoutua, joten mitä olisi syytä huomioida tätä taustaa vasten oman pihan muotoilussa kasvivalinnoissa? Asiaan ei ole yksinkertaista vastausta vaan mielestäni pitää edetä kultaisella keskitiellä huomioiden museoviraston suositukset ja, jos jossain kohdassa poikkeaa jostain, niin tekee sen hyvin harkiten. Kasvivalinnat eivät kuitenkaan ole lopullisen kiinteitä kuten talot vaan puutarhat elävät ihmisten mukana kuten kuuluukin, joten virheitä ei tarvitse pelätä liian hysteerisesti. Meistä tuskin kukaan ei enää laita riippuamppelia tai kesäpöydän kukkaa perinnekortin mukaisesti. Emme myöskään aja enää T-malin Fordilla, mutta jotakin periaatteita on syytä kunnioittaa ja huomioida.

Itse näkisin siten, että kannattaa kartoittaa oman tontin perinnekasvit ja ensin ja pyrkiä suojelemaan niitä. Risun näköinen  tontiperällä nököttävä vanha kuusama saattaa olla hyvin harvinaista alkuperää tai tontin vanha luumupuu voi hyvin olla vanhoja Viipurista ihmisten mukana kulkeneita kantoja, joten ole niiden suhteen lempeä. Mikäli iso hedelmäpuusi alkaa olla tiensä päässä voit toimittaa siitä verson varrennettavaksi ja puusi suku jatkaa elämäänsä tontillasi. Nurmikko ei ole alunperin alueelle mitenkään tyypillinen näky, joten lähes jokaisen pihan kliininen nurmikenttä ei ole alkuunkaan perinnemaisemaa, mutta toki nurmikenttä sinänsä on ajatuksena yllättävän vanhaa perua. 

Saamme kiittää monista pihojemme perinnekoristekasveista Pietari Kalm niminen tutkijaa, joka teki pitkiä kasvien keräysmatkoja Pohjois-Amerikkaan 1700-luvulla ja hänen matkassaan meille saapuivat muunmuassa orapihlajat ja monta muutakin jo perinteistä lajia. 



Mikäli pihasi perinteisyys teema askarruttaa kasvivalintojen suhteen, niin kartoita ensin 1900-luvun perinnekasvit ja alueelta löytyvän kasvipankin valikoima. Voit myös varmasti kysyä kyläyhdistykseltä neuvoa tunnistamisessa ja vastaavissa asioissa. Oheisen linkin takaa löytyy runsaasti informaatioita huomioitavista asioista:



- Tutki mistä saat kestäviä kotimaisia kasvikantoja tuontitaimien sijaan. 

- Mikäli haluat istuttaa jonnekin jonkin uudemman tulokkaan, niin itse en ole sen täysin kieltävä fundamentalisti vaan mielestäni se on mahdollista, jos kasvi ei mitenkään dominoi tilaa eli kokonaisuus on sitoutuu perinnemaiseman teemaan. Kannattaa muistaa, että ruukuissa oli ihmisillä ennen ulkona jopa sitruksia, palmuja ja vastaavia. Toki Anttilanmäki ei ollut ylemmän yhteiskuntaluokan asuinaluetta vaan työteliään tavallisen kansan, joten erikoiset viritykset eivät varmasti olleet arkipäivää. 

- Minimoi nurmikon pinta-ala ja jätä reunoille villimpää pöheikköä siileille ja muille pihan asukkaille, koska pelkistetty nurmikko on hyvin steriili pölyttäjien ja kaiken elämän suhteen. Tulokaslajina kotilot ovat hankala juttu villimmän pöheikön suhteen, mutta kasvimaan voi halutessaan suojata niiltä melko tehokkaasti. Kirjoitan tästä asiasta lisää myöhemmin.

- Ylenpalttinen voikukkaviha on nykyajan ilmiö ja varmasti se olisi vanhan Anttilanmäkeläisen mielestä omituista, joten kannattaa miettiä omaa suhdettaan eri ilmiöihin ja paikallistaa muutokset. 

- Tutki ekologisia perhos-, lintu-, siili puutarhateemoja, koska ne tarvitsevat myös tilaa elää. Automaattinen ruohonleikkuri ei varmasti ole perhosten ja vastaavien kaveri vaikka sitä Tekniikan maailmassa hehkutettaisiin.


Siileille vettä ja keväisin sekä syksyisin laadukasta kissanmuonaa.  

Puutarhasi terveellisin kasvi on tässä: vanha kunnon voikukka.


- Mikäli harrastat yrttimaan pitämistä tai kasvimaan hoitamista, niin ei varmasti haittaa ketään, jos kasvatat vaikka nykyaikaisia chiliejä, koska ne ovat hetkellistä hauskaa toimintaa omalla pihallasi eivätkä kuulu museovirastolle tai kellekään muullekaan. Kasvattelen itsekin vanhoja atsaleakantoja ja vastaavia, joita siirtelen paikasta toiseen. 

- Puutarhan muotoilussa kannattaa miettiä mikä näkyy ulos pihaltasi ja mikä jää piiloon privaatille alueellesi. Mielestäni privaatilla pihasi reunalla voit hyvin olla villimmän nykyaikainen grilleinesi ja virityksinesi kunhan se ei ole pysyvää sementtiin valettua vaan elää elämässäsi mukana, koska emme kuitenkaan ola museoineet elämäämme vaikka asummekin museoalueella. Porvoon pihoilla moni käyttää hienovaraista aidan muotoilua tai sermiä nykykotkotusten naamioimiseksi ja mielestäni se toimii oikein hyvin.

Esimerkiksi oma bonsaiharrastukseni on melko mittavaa, mutta mikään ei näy ulos kadulle. Puuni matkustavat talveksi kasvimaalle ja kesäksi pihani kulmille, mutta se on harrastus eikä sellaisen edessä kannata tuijottaa museokorttia, koska tuskin puutarhapöydällä lepäävä tietokoneesi tai päivän sanomalehtikään ole mitään museokortista löytyvää, vaan elämää tässä ajassa: hyvin suunniteltaessa kaikelle on varmasti tilaa ja paikkansa.


Rhododendron schlipenbachiin eli kuningasatsalean kukintaa.


Larix gmelinii var. japonica eli japanilehtikuusi bonsaimuodossa.



- Pihasi maan korkeus on varmasti kohonnut viimeisen 100-vuoden kuluessa eikä meistä kukaan lähde kaapimaan pihaansa menneeseen korkoon. Tärkeintä on hidastaa nykyajassa  muutoksia ja tehdä kiinteiden rakennusten huollot tarkasti perinteisin menetelmin. Historia ei kuitenkaan ole jähmettynyt mihinkään tiettyyn vuoteen vaan on suhteellinen opaste. 

- Monista kasveista on olemassa vanhoja muotoja ja kantoja kuten esimerkiksi tuijista: timanttituija on moderni tulokas, mutta vanha kunnon kanadantuija on vanhaa perua eli jos viherpeukaloasi syyhyttää, niin valitse mieluumin se perinteinen. Lupaan kirjoittaa näistä hieman lisää ehtiessäni. 

- Sama pätee ruusulajikkeisiin ja oikeastaan kaikkeen, joten tutki internettiä ja esitä kysymyksiä. Moni saattaa vaihtaa kanssasi siemeniä, pistokkaita ja taimia kunhan ensin tiedotat kiinnostuksestasi. Puutarhakulttuuri on parhaimmillaan jatkuva seikkailu ja jos hyvin käy, niin löydät uuden harrastuksen, joka tarjoaa loputtoman tietotaidollisen ja hyvin kokemusrikkaan elämänalueen. 

Matkan voi aloittaa vaikka Arboretum Mustilan historiaan, tilaan ja kasveihin tutustumalla:



Tulemme mitä todennäköisimmin kirjoittamaan kesän mittaan juttua erikoispuutarhoista ja ekologisesta puutarhan hoidosta ja heitän ajatuksen ilmaan pienen asukasyhdistyskirjaston perustamisesta Anttilanmäkeläisten käyttöön, mistä saa lainata puutarha ja perinnerakentamiseen liittyviä kirjoja.

Ohessa joitain hyvin kiinnostavia kirjoja puutarhaseikkailun aloittamiseksi. Itseasiassa olisi kiva tehdä koko Lahdesta oikeasti puutarhakaupunki. 




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti