Kurkistus Hippilän sisätiloihin


Joulupukki toi meille Pia Maria Montosen ja Niclas Wariuksen Rakkaudesta vanhaan taloon -kirjan ja sen tarinoiden ja kuvien rohkaisemana päätimme laittaa kuvia sisätiloista. Paljon on vielä tekemistä, mutta tunnelma on silti jo mukavan rauhallinen. Suuri remontti alkaa antaa myös lämpöä takaisin ja itse tekemisessä on myönteiset puolensa.


Suositeltava kirja vanhoista taloista kiinnostuneille.
 



Perällä ulko-oven päällä näkyy hyvin naamioitu ilmalämpöpumppu.


Book seat kirjanlukutyyny on oivallinen keksintö!


Jätimme vanhan ja kuluneen hellan edustan messinkipellin paikoilleen. Sen patinaa ei saa kaupasta ostamalla. Muuten lattia vaatii vielä huomiota.

Peilin päällä oleva kaappi on koteloitu sähkökaappi.
Ennen näitä portaita paikalla on ollut kahdetkin eri portaat: aivan alkuperäiset ovat olleet todella jyrkät (niistä oli jäänyt jäljet hirsiin),  ja ostohetkellä olleet portaat puolestaan olivat kaikkea muuta kuin turvalliset, saati kauniit. Talon eteinen on alkujaan ollut kylmää tilaa, joten noin puolivälissä portaita oli seinä ja ovi; yläkerran pientä huonetta on lämmitetty omalla uunilla, joka valitettavasti oli jo purettu pois, kun talon ostimme. Nämä portaat on siis itse tehty, ja niiden alla on pieni  wc ja vielä pienempi komero.


Vasemmalla on suihkutilan ovi. Suihku sijoitettiin lämpöisen muurin juurelle ja sillä on oma tuuletusaukkonsa muurin hormiin. Alhaalla pilkottavan tumman lattian sävyn sekoitti antiikkiliike Fasetti.




Katon rajassa olevat tuuletusaukot ovat myöhempää tekoa kuin itse talo. Nyt ilmalämpöpumpun aikana ne palvelevat hyvin.

Lattia on alkuperäinen: kuorimme sen esiin muovimaton alta, minkä jälkeen se hiottiin ja vahattiin.

Taustalla näkyvä sininen on maalattu pinkopahvi. Epäröimme pitkään osaammeko asentaa pinkopahvin, mutta projekti oli ihan mukava ja yllättävän helppo. Nidoimme pahvin aluksi kiinni nitojalla ja niiden päälle löimme pinkonaulat, joita saikin naulata muutaman tunnin. Tästä projektista on tulossa oma päivityksenä myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogin viimeinen kirjoitus

Tämä on Talon viemää -blogimme viimeinen kirjoitus, ja se ilmestyy poikkeuksellisesti myös  asukasyhdistyksen sivulla. Blogimme käsittelee p...