Sienet ja mikrobit vanhoissa taloissa




Sienien itiöitä, erilaisia mikrobeja ja mikro-organismeja löytyy kaikkialta, kuten myös koronakevät on virusten osalta opettanut. Näistä mikroveijareista itiöinä leviävien sienten elintapoihin kuuluu leijua ilman, tuulen ja väli-isäntien matkassa kaikkialle, koska niillä on mitä tärkein tehtävä hajottaa itselle ja muulle elämälle ravinteita ja palauttaa ne luonnon kiertokulkuun. Tähän luonnolliseen elämänkiertoon kuuluva lahotettavien sienten maailma kytkeytyy kuolleeseen, kaadettuun ja sahattuun puuainekseen, kuten vaikka hirteen, jos olosuhteet ovat suotuisat. Joten niiden elinpiirteistä ja biologiasta on hyvä olla tietoinen miettiessä vanhan puurakenteisen talon hankintaa. Jälleen kerran kannattaa huomioida se, että kaikki vanhat rakennukset eivät ole täydellisen hyviä, mutta aina jostain kertoo se, että ne ovat olleet suhteellisen kauan paikallaan.

Käydessäni joskus 1990-luvun alussa sieniluennoilla Helsingin yliopiston avoimella puolella sivusimme lattiasienten ja lahottajien elämää. Mutta nyt kymmeniä vuosia myöhemmin niiden prosesseista puurakenteissa on jo paljon enemmän tietoa kuin tuolloin, ja ajattelumalli on muuttunut yhä enemmän siihen suuntaan, että mitään epäluonnollisia vihulaisia ne eivät ole vaan ihan elämään kuuluvia organismeja, mutta vain jostain syystä ihmiselle väärässä paikassa, jos aiheuttavat ongelmia. Ja juuri tämä ”jostain syystä” on se, mikä pitää aina ensin miettiä ennen kuin hätääntyy. 






Useimmiten syy on talon huolimaton ylläpito, jolloin vesi tai kosteus on päässyt rakenteisiin eikä sen rakenne (enää) ole kuivuvaa tai tuulettuvaa sorttia. Esimerkiksi mineraali- tai lasivillaeriste on laitettu hirren ja ulkoseinän väliin minne on hiljalleen tiivistynyt kosteutta: sieniravintola on tällöin katettu odottamaan ensimmäisiä itiöitä. Tämä ja huono katto ovat nähdäkseni ne kaksi isoa syytä, jotka ovat tuhonneet vanhaa rakennusperintöä gryndereiden ohella. Kolmas lienee vanhan kivijalan betonointi ilman kosteussulkua hirren ja betonin väliin, jolloin kosteus on saattanut kiivetä maasta hirsirunkoon, koska kivi ei johda kosteutta, mutta betoni johtaa. 





Sienen syömä hirsi muuttuu hiljalleen rapsakaksi ja murtuu paloiksi, jolloin myös hyönteiset kiinnostuvat siitä. Olen miettinyt miksi Suomessa ei juurikaan ole Norjan tapaan yli tuhatvuotisia puurakennuksia ja osa syynä saattaa olla norjalaisen meri-limaston suolapitoisuus ja se, että taloista on pidetty tarkasti huolta. Suomen vanhimmat pystyssä olevat rakennukset löytyvät Kokkolan seudulta omalta rannikoltamme. Myös suot säilövät hyvin puuta, joten kulttuurimme vanhat puuesineet, kuten veneenrungot, on yleensä löydetty veden alta suolta. Tällöin puu on happivapaassa anaerobisessa loukossa eikä sen perinteiset lahottojat pääse siihen käsiksi. 
Japanissa vanhoja puurakennuksia huolletaan aktiivisesti ja siellä myös käytetään Yakisugi (焼杉) (Shou sugi-ban)  käsiteltyä puuta, missä puun pinta kuumennetaan ja hiillostetaan, harjataan ja öljytään. 



Suomessa vaativiin paikkoihin kannattaa valita oikein pihkaista hitaasti kasvanutta saaristolais- tai suomäntyä. Ikävänä tosiasiana se, että käytännössä ihmiset ostavat perinnetalon, ja ajavat lähimpään rautakauppaan, mistä sitä lautaa saa halvimmalla, ja sitten ihmetellään, kun väärään aikaan vuodesta kaadettu höttöpuu on aivan väärässä paikassa eikä kestä. Havupuut eivät pudota neulasiaan (oikeasti lehtiä), paitsi lehtikuuset ja talven lähestyessä niiden soluihin erittyy hartseja ja pakkasenkestoa avittavia aineita, jolloin ne saattavat talvella myös yhteyttää ja olla aktiivisia eivätkä siis täysin levossa, kuten ennen on uskottu. Talvikaadettu havupuu on siis kuivempaa ja sen soluissa on ”kovemmat myrkyt” kosteaan kesällä kaadettuun puuhun verrattuna. Myös puun koneellinen kuivaus saattaa aiheuttaa puun hartsien siirtymistä kohti pintasolukoita ja muuttaa puun rakennetta verrattuna hitaasti kuivuneeseen. 






Mutta mitä sitten, jos sieni yllättää? No, jäitä hattuun, koska ei se ole alien ulkoavaruudesta vaan ihan luonnollinen organismi sinulle väärässä paikassa. Homma etenee siten, että:

  1. Ensin vaurion kartoitus, jolloin tutkitaan mikä se on aiheuttanut ja korjataan juurisyy ensimmäiseksi. 
  2. Sitten tuijotellaan sienen sielua eli selvitetään mikä veijari on kyseessä. Mikäli syy on vuotanut tippalista seinän yläreunassa tai katto, jolloin vesi on tihkunut hirren ja tervapaperin väliin, tulee koko seinä riisua paljaaksi ja harjata hirret puhtaaksi. Saman joutuu tekemän, jos eristemateriaali on ollut virheellinen eli koko talo hirsirungolle. Sitten tökitään puukolla ja naputellaan. Lahot kohdat voi vaikka merkata tussilla. Jos puukko ei mene kuin sentin tai pari, niin syytä huoleen ei välttämättä ole. 
  3. Tämän jälkeen on erilaisia tapoja, joista tärkein on lahon poisto, kengitys ja hirrenveisto. Ne hirret missä sientä oli kuivatellaan, rakennetta voidaan lämmittää kunhan et polta koko mökkiä ja olemassa on myös kemikaaleja, mutta kaikkiaan kuivatus ja kuuma ovat kaikkien sienirihmastojen pahimmat viholliset. Rihmaston eliminoinnin jälkeen rakenteesta pitää tehdä sellainen, että kosteus ei pääse sinne pesiytymään ja tämän jälkeen talon puumateriaali voi kestää vielä satoja vuosia. 
  4. Pahimmassa tapauksessa talo tulee hävittää.

Sieniä on erilaisia ja niistä sellaiset, jotka kykenevät pumppaamaan kosteutta rihmastojensa kautta esimerkiksi talon ulkopuolelta vaikka vanhasta likakaivosta (lattiasienet, sädesienet) ovat harmillisia, kuten myös sellaiset jotka erittävät hermomyrkkyjä (sädesienet), mutta kaikki ne on mahdollista eliminoida, jos infektio on rajallinen. Toki lysti ei ole aina mitenkään halpaa ja työ vie aikaa, mutta museotaloissa ja kulttuurihistorialtaan arvokkaissa kiinteistöissä näin tulee tehdä. Työmäärät saattavat olla niin hintavia, että talon markkina-arvo saattaa sillä hetkellä pudota tontin hinnan mukaiseksi ja se myös saa monet pyrkimään kohti totaalista purkutyötä. Tilanne kannattaa kuitenkin aina arvioituttaa yhdellä tai kahdella sienivaurioiden asiantuntijalla, ja monesti saattaa lopulta selvitä pelkällä säikähdyksellä. 




Kannattaa muistaa, että sieni-itiöitä, rihmaston alkuja ja muita mikrobeja on kaikkialla ja tärkeintä ei ole pyrkiä nollatilaan vaan tehdä rakenteesta sellainen, että ne eivät oikein pääse pureutumaan niihin kiinni, tällöin niistä ei myöskään pääse ilmaan mitään toksiineja ja kaikki on hyvin. Vanhaa hirsitaloa ilman mikrobeja ei ole eikä tarvitse ollakaan kunhan kaikki on terveellisesti tasapainossa. Vertauksena puuveneen ja veden kohtaaminen, jolloin ymmärtää että vesi tai kosteus yksin ei puuta pilaa vaan materiaalin sulkeminen hengittämättömään tilaan ja hoidon laiminlyönti.










Kommentit

Suositut tekstit