TALON VIEMÄÄ: Wanhan Rauman fiilistelyä sekä jotain peltikatoista ja maaleista.

Vietämme kesälomasta osan mökillä ja tapaamme sieltä käydä Tampereen suunnalla lähiretkillä, joten tällä kertaa ajaa köröttelimme vähän kauemmas tutustumaan vanhan Rauman arkkitehtuuriin ja tunnelmaan. Palatessa kävimme Tampereella Amurin työväenkorttelissa. Molemmista kohteista kumpusi isoja ajatuksia ja etenkin Amurin työväenkorttelin ja sen ajan elämän ajatteleminen sai aikaan melkoisia tunnemyrskyjä.

Vanha Rauma on Porvoon, Turun ja muutaman muun rannikkokaupungin ohella sitä vanhinta suomalaista kaupunkikulttuuria. Loviisa ja Porvoo ovat lähellä Lahtea, joten niissä on tullut vierailtua useamman kerran. Tämä retkemme vanhaan Raumaan oli meille ensimmäinen kerta. Alue on arkkitehtuuriltaan ja olemukseltaan hyvin samantyppistä kuin vanha Porvoo, mutta laajudeltaan paljon suurempi. Oikeastaan vanha Rauma on valtava ja askelmittariin kertyi kunnioitettavat yli 13 000 askelta mukulakivillä. Siinä missä Porvoo alkaa olla turistien ylikansoittama on vanha Rauma mukavan väljä ja vanhasta arkkitehtuurista kiinnostuneelle oivallinen retkikohde. Muutakin rentouttavaa kuten ravintoloita riittää ja yöpymispaikkojakin löytyy.

Tutkiskelin yleisen olemuksen ja fiilistelyn ohella maalipintoja, peltikattoja ja rakennusten yksityiskohtia. Vertailin nuorta Anttilanmäkeä niihin ja niin Raumalla, Loviisassa kuin Porvoossakin rakennustapa on korttelinomaista ja tiheää: näinollen portit ja pihojen aitaukset olivat komeita muodostaen omanlaisensa suljettujen sisäpihojen maailman, joissa oli rintarinnan moderneja grillejä, pergoloita, terasseja ja vanhoja rakenteita. Se ei häirinnyt, koska ne olivat piilossa julkisuudesta, joten mielestäni Anttilanmäelläkin sopii hyvin ottaa pihoilla ihan rennosti kunhan hoitaa sen perinnerempan ja ulospäin näkyvän asianmukaisella pieteetillä. Vanha Rauma on Unescon maailmanperintökohde, joten se on hyvä paikka myös vertailla entisöinnin laatua. Vanhaa Raumaa katsellessa en voinut olla miettimättä minkälaista olisi, jos Lahti ei olisi aikanaan palanut, ja meillä olisi Wanhan Lahti. Puretun Paavolan puutaloalueen kohtalossa on ollut paljon samaa kuin Tampereen Amurin työväenkortteleiden tarinassa.

Blogin Perinteinen peltikatto tekstiin oli tullut hieman palautetta ja varmistin Raumassa kuinka siellä korjataan ja tehdään peltikattoja: siellä perinteinen metodi elää ja voi hyvin, joten katson olleeni oikeassa työtapojeni suhteen, mutta toki koska en ole peltiseppä on työnjäljessä varmasti ylimääräinen kamelinselkä, joka itseni huvittaa ja toivon etteivät peltiseppämestarit käytä minua tikkataulunsa taustakuvana. Seuraavan kuvakavalkadi retkestä ajatusten kera.

Vanhoja taloja korjailtiin kesän aikana aivan kuten Anttilanmäelläkin. Koputusta ja työmiehiä haalareissaan näkyi puikkelhtimassa kortteleiden reunoilla.

Hämmenykselläni ei ollut rajoja kun huomasin eräässä talossa täsmälleen samanlaisen kattopalkin pään ja tekotavan muotoilun kuin omassa talossamme.

Sisäpihoilla oli nykyelämään kuuluvia asioita oleskelutiloineen, grilleineen, sulkapalloverkkoineen, terasseineen ja milloin mitäkin.

Hyvää ja kuivaa vanhaa puuta. Ilmeisesti paikassa on ollut vanha oviaukko, mihin on myöhemmin tehty oviaukko. Hirsiseinä on remontoijalle hyvin mukautuvainen kohde, mistä kannattaa ottaa vinkistä vaari nykytaloja rakennettaessa.

Jututin erään talon omistajaa, joka maalasi Uulan pellavaöljymaalilla taloaan, joka oli rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Talonomistaja vaikutti nauttivan puuhistaan ja kertoili talostaan mukavia juttuja. Remppailu kun on vanhoissa taloissa elämäntapa.

Kurkistus sisäpihalle, missä ilmeisen hyvin osattiin nauttia kesästä.

Vähän iäkkäämpää peltikattoa kunnostettavana. Kylmä ylävintti on estänyt kosteuden tiivistymistä pellin alapintaan ja näin se on hyvin säilynyt samaan tapaan kuten oma kylmän kuistimme katto.

Koukkurimallisia jalkarännejä ja perinteisesti tehdyt peltikatot olivat se mitä wanhassa Raumassa yhä tehtiin. Oli hyvä varmistaa asia, kun modernin tekotavan peltisepät sitä kritisoivat.

Perinteistä peltikattoa eikä kolmiorimallista nykymallin jalkaränniä..

Perinteinen peltikatto on koukkurimallisten jalkarännien ansiosta sirompi ja keveämpi oli se sitten hankalampi tehdä tai huonompi kuin nykyversion kolmiorimallinen.

Hieman iäkkäämpi käsin saumatta syöksytorvi.

Hieman uudempi käsinsaumattu syöksytorvi kuten meilläkin. Ostimme omamme Naroma nimisen peltisepänliikkeen kautta.

Kaunista ikääntynyttä maalipintaa. Vanha puu elää, mutta kestää isältä pojalle.

Maalin, joka ei ole pellavaöljyä vaan jotain esim. alkydiöljypohjaista maalia tunnistaa siitä kuinka se vanhetessaan irtoaa isoina repaleina maalipinnasta.

Vanhan peltikaton Sampo peltiä, jota ei enää valmisteta.

Sampoa vanhempaa kattopeltiä.

Amerikan maalta aikanaan maahan tuotua kattopeltiä.

Aito pellavaölymaali näyttää vanhetessaan krokotiilin nahalta eikä irtoa repaleina kuten alkydiöljymaalit. Se vain kuluu auringossa hiljalleen pois ja sen pigmentti liituaa, jota voi testata kostuttamalla sormen ja pyyhkäisemällä maalipintaa. Pinta huolletaan raaputtamalla irtoava pois ja maalaamalla päälle uusi pellavaöljymaali. Näin pinnan tekstuurista tulee kauniin elävä ajan myötä. Sekin on osa vanhan puutalon patinaa, mitä uudesta ei löydy ja kuuluu asiaan.

Kaunista pellavaölymaalattua vanhaa puupintaa, missä puun ikä näkyy ja valkoinen pinta on kuin kermaa puun päällä.

Ikä saa näkyä ja vaikka puu näyttää kuluneelta ja on sitä, niin se suinkaan ole mitenkään mennyt pilalle tai ole huonoa. Se vain on sitä patinaa.

Vanhaa ikkunan pokaa, missä valkoinen maalikerros muodostaa kauniin kermamaisen hunnun puun päälle. Eikä tälläkään ole toistaiseksi mitään hätää. Se kunnostetaan jossain vaiheessa ja taas maalataan, jolloin ikäänkuin uusi kierros lähtee taas alusta. Vanha puu on kuin luuta, jos se ei ole kastunut ja sen varmistaa juuri tämä paksu maalikerros.