Anttilanmäen historiallisesti arvokkaita piirteitä



Hieman syventävää tietoa Anttilanmäen historiallisesta olemuksesta. Anttilanmäki on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi ympäristöksi aikanaan Museoviraston ja Ympäristöministeriön tekemän arvioinnin perusteella. Tällaisia arviointiperusteina ovat olleet arkkitehtoniset, ympäristölliset ja historialliset arvot. Näiden lisäksi  arviointikriteereinä on ollut tyypillisyys, harvinaisuus, alkuperäisyys, edustavuus, yhtenäisyys, kerroksisuus, sopusointuisuus, vaihtelevuus, avainkohde, opetus- ja tutkimusarvo, symbolimerkitys ja intensiteetti. Näitä mitattavia määreitä ja ulottuvuuksia on melkoisesti, niinpä moinen valtakunnallisesti arvokkaaksi määrittely ei ole mikään kevyt prosessi eikä irtoa ihan helposti. Tällaisia vanhoja kiinteistöjä alueella on peräti 86 kappaletta eli 70% rakennuskannasta. Osa vanhoista taloista on kuitenkin ehditty purkaa ja toivoa sopii ettei niitä enää purettaisi enempää. Kuvissa osin jo kadonneita taloja.




Kurhilankatu 12, kuvaaja Antti Miikkulainen, 1965. Lahden kaupunginmuseo.



Kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi katsotun miljöön suojeleminen tapahtuu suojelukaavan kautta ja sitä valvoo Lahdessa kaupunginmuseo sekä kaupungin rakennusasioita hoitava  rakennusvalvonta. Asukasyhdistyksen ja museon näkökulma rakennussuojeluun on yhteneväinen ja museo toteuttaa kaavan henkeä lausunnoissaan, eikä yhdistyksellä ole syytä moittia museon lausuntoja. Kaupunginmuseoon ja rakennusvalvontaan voivat olla yhteydessä myös yksityishenkilöt, joten jos jokin asiassa askarruttaa, niin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä.  


Anttilanmäki on inventoitu ja asiantuntijat, tai kuka tahansa, löytävät helposti näitä arvokkaita yksityiskohtia Anttilanmäen rakennuskannasta: 


- arkkitehtuuriltaan klassisen kauniita rakennuksia

- isotkin rakennukset sopusuhtaisia

- hirsirakennuksia

- 86 kpl vanhaa rakennusta ja yhtä monta vanhaa talousrakennusta

- 70% rakennuskannasta vanhoja

- talousrakennukset käytössä

- kirvesmiesten taidonnäytteitä

- eri tyylisuuntia 1900-luvun alusta lähtien

- mansardikattoja

- monissa taloissa frontoni

- jugendin piirteitä julkisivuissa

- erityisen paljon jugend ikkunoita (ikkunan yläosassa pienet ruudut)

- kaarevia vintin ikkunoita

- klassisminajan koruttomia ja vaatimattomia julkisivuja

- monimuotoisia T-ikkunoita (klassismin ajalta)

- pienä sieviä erkkereitä

- pieniä sieviä kuisteja

- vanhaa perinnekasvillisuutta


Museoviraston ja Ympäristöministeriön inventoinnin tulokset näkyvät Anttilanmäen asemakaavassa, joka löytyy yhdistyksen sivustolta. Kaavoittajat ovat velvollisia toteuttamaan valtakunnallisia alueenkäyttötavoitteita, mitä vielä ELY keskus vahtii. Kaavassa on jokainen rakennus on erikseen suojeltu, sille on annettu julkisivumääräys ja sen ulkorajat on kaavakarttaan merkitty. Toisinsanoen jokaisen asuinrakennuksen rakennushistoriallinen suojelustatus on merkitty tarkoilla merkinnöillä kaavaan. Mikäli haluat etsiä vanhoja kuvia talostasi, niin laita finna.fi hakuun kotiosoitteesi kadunnimi ja numero. Oheiset kuvat on poimittu Finnasta.




Kuvaaja: Yrjö Puuperä, 1974.  Lahden kaupunginmuseo.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että korjatessasi vanhaa rakennustasi tulee sinun tehdä asia samanlaisilla materiaaleilla ja olla asiassa yhteydessä rakennusvalvontaan. Mikäli joku kehottaa toimimaan rakennusta muuttaen rakennustapaohjeistuksen vastaisesti, niin suosittelen vaihtamaan sellaista asiantuntijaa. Tottakai rakennusten korjaaminen on sallittua ja niin tuleekin tehdä kuin antaa kiinteistön mennä pilalle, mutta pointti on siinä kuinka se tehdään oikein. Ja tämä asia on myös viime kädessä koko tämän blogin aihepiirien ydintä. 



                                                                        KAAVAKARTTA


                                                                       KAAVASELOSTUS





Näkymä Riihitieltä. Lahden kaupunginmuseo.

Anttilanmäen kaavalla suojeltu alue on pitää sisällään runsaasti yksityiskohtia, joista käsin on katsottu suojelemisen tarpeen nousevan. Mikäli tällaiset yksityiskohdat kadotetaan, niin voisi olla vaikeaa osoittaa mikä on suojelun kannalta enää oleellista ja mikä ei. Toisaalta on myös esitetty, että täällä pitäisi saada muokata taloja vapaammin, että näin toimiessa suojelu toteutuisi parhaiten, on yksinkertaisesti yksityinen kannanotto eikä edusta järjen käyttöä millään tavalla, koska suojelun tarkoitus on hidastaa ja pysäyttää muutosta, eikä tieten tahtoen nopeuttaa sitä.




Näkymä Kurhilankadulta, kuvaaja Yrjö Puuperä, 1974. Lahden kaupunginmuseo.


Kaikenlainen lisärakentaminen ja vapaa muokkaaminen uudenlaiseksi on yksinkertaisesti kiellettyä toimintaa ilman museon ja rakennusvalvonnan lupaa. Asukasyhdistys tai kukaan yksityinen arkkitehti tai suunnittelija ei siis voi muuttua luvaksi. Se, jos rakennusvalvonta tai museo ei kykene suoriutumaan tehtävistään, on sitten kokonaan toinen luku. On myös esitetty ettei alueella olisi ainuttakaan arkkitehtuurisesti arvokasta rakennusta kertoo enemmän ehkä siitä, että arkkitehtien maailma rakentuu erilaisista näkökulmista, kuin siitä etteikö perinteisellä suomalaisella puurakentamisella olisi arvoa. Eikä arvoa aina mitata sillä, että paikalla olisi Alvar Aallon tai vastaavan nimiarkkitehdin luomus, vaan arvoon vaikuttaa moni muukin asia.

 



Palokalustokaappi. Kuvaaja Yrjö Puuperä, 1974. Lahden kaupunginmuseo.

Olen huomannut, että iäkkäämmille ihmisille jo nyt satavuotias puutalo ei välttämättä ole mitenkään ihmeellinen asia, kun he ovat niitä koko ikänsä nähneet, mutta meille nuoremmille aikakausi ennen 1950-lukua on jo kaukana historiassa, saati 1800-luku. Vanhoja hirsirunkoja, timpureiden käsityötaidon näytteitä ja menneen ajan rakennuksia ei nyt vain ole enää yhtään menetettäväksi, kun sellaisia ei saa enää kaupasta lisää. 




Vanha sauna Liisankatu 13. Kuvaaja Yrjö Puuperä 1974. Lahden kaupunginmuseo.


Toki voihan olla että joitain arkkitehtipiirejä hiertää ajatus siitä, että tulitikkuaskin kanteen timpurin hahmottelma talo on tosiaan kestänyt sodat ja Suomen itsenäisyyden ajan, toisin kuin nyt osin jo purettettava uudempi kiinteistökanta. Monissa kiinteistöissä on tehty sadan vuoden aikana muokkausia ja remontteja, jotka kiinteistöä suojeltaessa käsitetään siihen astiseksi talon kerrostumiksi, mutta suojeluhetkestä eteenpäin tilanne jähmettyy ja muuttuu erilaiseksi ja hyvin hallituksi. Näin yhteenvetona se, että perinteen vaaliminen ei mielestäni suojelluilla alueella tee tilaa näkyvälle modernille rakennusarkkitehtuurille, joten jos halutaan nykytaidetta ja ajanmukaisuutta, niin silloin vanhan ja suojellun äärelle ei ehkä kannata asettua.  




Ulkorakennus Liisankatu 4, kuvaaja Yrjö Puuperä, 1974. Lahden kaupunginmuseo.

Itseäni kiehtoo juuri alueen kansanrakentamisen perinne ja sen yhdistyminen Lahden historiaan, joka tulvii ahkeruutta, yritteliäisyyttä ja elämää, siis ei niinkään jonkin nimekkään arkkitehdin ainutkertaisen luomuksen olemassaolo, joskin nekin ovat kiinnostavia, mutta eri yhteyksissä. Se on varmasti myös totta, että monet taloista ovat pieniä nykyasumisen mittapuun mukaan, mutta toisaalta eikö meidän pitäisi nyt ilmasto- ja ympäristömuutoksen aikakaudella opetella taas tyytymään vähempään. 




Liisankatu 4 kuisti, kuvaaja Yrjö Puuperä, 1974. Lahden kaupunginmuseo






Kommentit

Suositut tekstit