maanantai 26. joulukuuta 2016

Tapaninpäivä Anttilanmäellä


Päätimme lähteä Tapaninpäivän kävelylle Anttilanmäellä. Ulkona lumet ovat miltei sulaneet ja vettä sataa, joten tuntui järkevälle asettaa kamera mustavalkoiseen tilaan ja ikuistaa hetki vuoden pimeintä aikaa. 

Ilma oli muuten tyyni ja savupiipuista nousi savuhattaroita, myös orava ilostutti retkeäni. 

















  

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syöksytorvet ja vedenkeräimet



Kattotyön päätteeksi ryhdyimme miettimään veden ohjaamista alas katolta. Huomasimme hyvin nopeasti, että markkinat, siis rautakaupat, ovat täynnä mitä ihmeellisimpiä uudenaikaisia vedenohjailun metodeja. Kaikkea löytyy paitsi sitä vanhanaikaista perusränniä, joka surrataan rautalangalla kiinnitysrautoihin ja joka toimii isältä pojalle. 

Siispä tiedonhaun ammattilaiset joutuivat taas kerran sukeltamaan syvemmille vesille. Lopulta löysimme peltisepänliikkeen tai oikeastaan kaksi, joista valitsimme toisen ja saimme sen kautta hyvän mallin, jonka valmistaja,  surullista kyllä, lienee niitä viimeisiä tekijöitä, joka enää käsin osaa kääntää ja saumata vesitorvia ja vesisuppiloita. 

Lukijalla varmasti herää tässä vaiheessa kysymys, mikä sitten erottaa uuden ja vanhan, ja onko se nyt niin oleellista?

Asian oleellisuuden saa kukin itse päättää ja niin mekin mietimme pitkään kumman valitsisimme: uudemman ja edullisemman vai käsintehdyn, ja siis aidosti perinteisen, ja valitettavasti myös kalliimman vaihtoehdon.  

Kohtalo puuttui peliin ja meille tuli ne aidot ja käsintehdyt. Niitä asentaessa ei voinut todeta muuta kuin että kyllä kannatti: laatu on yksityiskohdissa - Devil is in the details.


Vanha vesisuppilo on kuitenkin vielä tyylitellympi kuin uusi, mutta molemmat käsintehtyjä. Säilytän vanhat  mallina, jos joskus vaikka vielä tarvitsee perinteistä mallia. Suppilon osat on käsin saumattu eli liitetty puristetaitoksin toisiinsa ja se ei ole nopeaa eikä helppoa.


Putkien kiinnitystarvikkeet.
Nykyaikainen vanhan jäljitelmä, missä putken taivutus on tehty rypyttämällä. Näyttää kyllä ihan hyvälle tämäkin ja vain kaltaisemme rännipuristi tietää sen olevan uudempaa tuotantoa.
Tuijottelimme jälleen kerran piinaavasti ihmisten taloja.
Tässä neliskanttista uusvanhaa designia. Hieno on sekin.

Vesiputket olivat metrin mittaisia ja yhdistetty toisiinsa yksinkertaisesti sisäkkäin työntämällä.

Tästä näkee hyvin saumaamalla tehdyt liitokset. Vanhanaikaista putkea jäljittelevissä on mutkat tehty yksinkertaisesti taittamalla putkea jolloin sen kyljissä on ryppyjä.

















Lopulta saimme nurkat kiinni, mutta korkein kivijalka oli yli 10 cm paksumpi kuin olimme arvioineet ja jouduimme tilaamaan vielä lisämutkan. Mutta loppusuora siintää kuitenkin jo horisontissa. Oletettavasti seuraavan sateen tullessa rännin juurella seisoo kaksi sadetakein verhoutunutta remppahumanistia Hai-saappaat jalassa tarkkailemassa veden syöksymistä katolta alas. 

Talo alkaa olla ulospäin valmis ja uskokaa tai älkää, niin se tuntuu uskomattoman hyvälle.

























tiistai 2. elokuuta 2016

Talonhalaajan filosofiaa



Yksi kysymys, mitä vanhassa talossa asuvat ja etenkin sitä remontoivat saavat kuulla melko usein  on "joko se remontti on jo kohta valmis?" Kysymyksen esittäjänä on useimmiten itse kerrostalossa asuva ihminen, jonka oma tietämys tai kokemus ei välttämättä ulotu kovinkaan syvälle vanhan kulttuuriperinnön maailmaan. Joten vinkkinä: älkää koskaan kysykö vanhaa taloa remontoivilta tuota kysymystä. Kysykää mieluumin vaikka niin, että oletteko tehneet mitään kiinnostavia entisöintejä tai löytäneet jotain mielenkiintoista tutkittavaa taloonne liittyen.

Vanhan talon kunnostaminen ei useimmille ole nopeasti tapahtuva avaimet käteen -tyyppinen projekti, missä rakennustyön loputtua asutaan kuten kerrostalossa sen kummemmin koko asiaa enää miettimättä. Sen sijaan vanha talo on omistajalleen usein huomattavasti laajempi ja kokonaisvaltaisempi harrastus, tai oikeammin ehkä elämäntapa. Vanhaa taloa voisi hyvin verrata vanhaan puuveneeseen, joka myös vaatii tietoa ja taitoa siitä, kuinka sillä navigoida ja purjehtia kuten myös kuinka sitä huolletaan. Joku saattaa innostua niistä niin paljon, että rakentaa itse oman puuveneen. Niin vaatii myös vanha kiinteistö taitoa ja tietoa miten siinä on hyvä asua ja olla. 

Vanhojen puutalojen ystävät ovat oma lukunsa ja liittyvät laajempaan rakennusperinteen harrastajien joukkoon. Toki vanhassa talossa voi hyvin asua koko asiaa sen kummemmin miettimättä, mutta kummasti nämä talovanhukset vievät mennessään. Kuin huomaamattaan alkaa talobongaus, ja vanha arvokas rakennusperintö tulee osaksi matkasuunnitelmia. Kotimaassa tätä rakennusperintöä voi vierailla tutkimassa muiden muassa Porvoossa, Loviisassa ja rannikolla yleensä; sisämaassa myös kesäkaupunki Heinola on hieno kohde. 

Monet käyvät ulkomailla asti tutkimassa ja ihastelemassa vanhoja kulttuurikohteita, joten tämä harrastus pitää sisällään myös menneiden aikojen ja tapahtumien tuntemista ja tietotaitoa. Tietyllä tapaa harrastuksessa on hyvin paljon samaa kuin esimerkiksi keskiaikaharrastajien tietojen ja taitojen elvyttämisessä ja niiden kokeilemisessa: molemmat vaativat aikaa ensin paneutua johonkin asiaan ja sitten seuraava vaihe on se missä pääsee kokeilemaan ja tutkimaan miten se tehdään ja miten se toimii. Lopuksi voi tietysti aina vertailla kokemuksia uuden teknologian ja oman ajan vastaaviin asioihin. Meillä on valitettavan vähän keskiaikaista rakennusperintöä jäljellä, joten rakennuskulttuurin harrastajakunnasta suurimman osan huomio on 1700-luvun jälkeisessä rakennuskannassa. 

Perinteinen käsillä tekeminen on kiinnostavaa ja tietotyötä tekevälle se voi toimia arjen henkireikänä, koska metodit voi oppia eikä tekemisessä tarvita erikoista ja hyvin pitkälle vietyä teknologiaa. Talon entisöiminen voi siis olla jonkinlainen kokonaisvaltainen terapiaprojekti vaikka se ulkopuolisesta välillä näyttäisikin kaoottiselta ja raskaalta hullun hommalta.

Asioiden tutkiminen vaatii aikaa, uteliaisuutta ja kärsivällisyyttä sekä kykyä ja halua tiedon hankintaan. Prosessissa kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä ja oppii aina jotain uutta. Siihen voi liittää esimerkiksi puutarhanhoitoon liittyviä asioita ja syventää tietojaan esimerkiksi tiilen valmistuksen tai hirrenveiston salaisuuksiin.  

Vanha talo ei ole koskaan valmis. Se opettaa omistajilleen paitsi kädentaitoja, myös kärsivällisyyttä ja kykyä sietää keskeneräistä.  Ja siinä jos missä piilee koko homman kauneus. Tässä kaikkitännehetimullenyt -maailmassa vanhan talon omistaja kuuntelee taloaan, korjaa vähän sieltä, vähän täältä, antaa välillä hieman rapistua ja patinoitua, nauttii kun saa jotain korjattua. Nauttii talostaan, sen kantamasta historiasta ja tarinoista, menneiden sukupolvien osaamisesta ja kauneudentajusta. Talonhalaajalle ei tärkeintä ole päästä perille: tärkeintä on olla matkalla.







Kesäisiä kuvia Anttilanmäeltä




Tässä hieman kesäisiä kuvia Hippilän puutarhasta. Ei se wanhassa puutalossa eläminen ainaista remonttia ole ja sitten kun päätetään tehdä jotain, niin se tehdään tehdään hieman rauhallisempaan tahtiin.