Kurkistus Hippilän sisätiloihin

Joulupukki toi meille Pia Maria Montosen ja Niclas Wariuksen Rakkaudesta vanhaan taloon -kirjan ja sen tarinoiden ja kuvien rohkaisemana päätimme laittaa kuvia sisätiloista. Paljon on vielä tekemistä, mutta tunnelma on silti jo mukavan rauhallinen. Suuri remontti alkaa antaa myös lämpöä takaisin ja itse tekemisessä on myönteiset puolensa.

Suositeltava kirja vanhoista taloista kiinnostuneille.

 

Perällä ulko-oven päällä näkyy hyvin naamioitu ilmalämpöpumppu.

Book seat kirjanlukutyyny on oivallinen keksintö!

Jätimme vanhan ja kuluneen hellan edustan messinkipellin paikoilleen. Sen patinaa ei saa kaupasta ostamalla. Muuten lattia vaatii vielä huomiota.

Peilin päällä oleva kaappi on koteloitu sähkökaappi.

Ennen näitä portaita paikalla on ollut kahdetkin eri portaat: aivan alkuperäiset ovat olleet todella jyrkät (niistä oli jäänyt jäljet hirsiin),  ja ostohetkellä olleet portaat puolestaan olivat kaikkea muuta kuin turvalliset, saati kauniit. Talon eteinen on alkujaan ollut kylmää tilaa, joten noin puolivälissä portaita oli seinä ja ovi; yläkerran pientä huonetta on lämmitetty omalla uunilla, joka valitettavasti oli jo purettu pois, kun talon ostimme. Nämä portaat on siis itse tehty, ja niiden alla on pieni  wc ja vielä pienempi komero.

Vasemmalla on suihkutilan ovi. Suihku sijoitettiin lämpöisen muurin juurelle ja sillä on oma tuuletusaukkonsa muurin hormiin. Alhaalla pilkottavan tumman lattian sävyn sekoitti antiikkiliike Fasetti.

Katon rajassa olevat tuuletusaukot ovat myöhempää tekoa kuin itse talo. Nyt ilmalämpöpumpun aikana ne palvelevat hyvin.

Lattia on alkuperäinen: kuorimme sen esiin muovimaton alta, minkä jälkeen se hiottiin ja vahattiin.

Taustalla näkyvä sininen on maalattu pinkopahvi. Epäröimme pitkään osaammeko asentaa pinkopahvin, mutta projekti oli ihan mukava ja yllättävän helppo. Nidoimme pahvin aluksi kiinni nitojalla ja niiden päälle löimme pinkonaulat, joita saikin naulata muutaman tunnin. Tästä projektista on tulossa oma päivityksenä myöhemmin.

Kohti joulua: hiiren pesä, kaakelit ja sisähommia

Syksyn marrastaessa oli aika paketoida puutarha, kantaa polttopuut liiteriin ja kääriytyä sisälle kirjoja lukemaan pönttöuunien lämmön syleilyyn. Puutarhamme yrteistä välimerellistä alkuperää olevat iisoppi ja  salvia on onnistuttu talvettamaan ulkona kunhan olemme muistaneet laittaa havuja niiden päälle. Muuten muilla yrteillä on talon kuisti osoittautunut hyväksi turvapaikaikaksi talven varalle.

Talven lähestyessä saattaa vanha talo saada uusia alivuokralaisia. Vanhoissa taloissa on monesti hiiriä ja toki myös uudemmista niitä löytyy. Oli talo vanha tai uusi, ei se kuitenkaan ole hiirelle pääsääntöinen asuinpaikka vaan sisätiloihin tutustutaan ruuan etsimistarkoituksissa. Ja jos niistä löydetään hyvä pesäpaikka tulee sen olla lämmin ja oikeasti ruokalähteen läheisyydessä. 

Olemme useampana vuotena huomanneet lintujen ruokkimisen ja hiirien talosta poissa pysymisen olevan yhteydessä toisiinsa: jos ulkona on ruokaa ei talossamme ole ollut hiiriä. Siis mikään sen kummempi hiirien lempipuuhamaa vanha talo ei ole. Hiirelle on monesti työlästä seikkailla pitkiä matkoja lattioiden väleissä ja se myös kuluttaa energiaa ja talvella tuo energia on hiirelle kaikki kaikessa. Jos ravinto on tarjolla helposti puuhastelevat hiiret pesänsä tuon lähteen läheisyyteen. 

Syksyllä kuulimme naapureilta, että rottia, ja samalla myös hiiriä, oli myrkytetty. Vanhoja taloja olevalla asuinalueella myrkyttäminen saattaa aiheuttaa katastrofin: myrkkyä syönyt hiiri tai muu nisäkäs pyrkii veden äärelle juomaan ja tunkeutuu lopulta kuolemaan koloihin ja putkiin. Näin kävi naapurissamme ja hieman myöhemmin myös meillä. Myrkytetty, paljon nestettä juonut pikku nisäkäs turpoaa ja kuolee sisäiseen verenvuotoon. Näin myös sen kalmo tulee tuoksahtamaan monta kertaa pahemmin kuin ilman myrkkyjä kupsahtanut serkkunsa.

Ja kun sellainen kupsahtaa lattian alle se siis myös haisee. Pyydystä hiiret mieluumin ansoilla ja anna näin myös elintilaa muille nisäkkäille kuten siilille. Pidä kompostissa kansi päällä ja näin isommat nisäkkäät kuten rotat eivät saa ravintoa. Omat hiirivainaamme olivat heittäneet henkensä keittiön puuhellan juurella tiukassa kolossa, joten jouduimme purkamaan keittiön lattiaa. Samalla poistettiin vanhat purut ja varmistettiin, ettei sinne ei enää jatkossa hiiret pääse. Naapurimme joutui purkamaan koko lattian, joten siihen verrattuna pääsimme itse melko vähällä.

Jyhkeä kellarin seinä ja sen perällä talon alla olevaa hirttä. Tervettä ja kovaa. Oikealla oleva ratakisko tukee keittön hellaa, jonka alla on leivintupa ja leivinuuni.

  

Lattian kanssa puuhastelun lomassa laitoimme kaakelit puulieden taakse. Mietimme pitkään värejä päätyen perusvalkoiseen, joka sopi hellan oman vanhan kaakelin kanssa yhteen. Ladoimme laatat tiukasti yhteen minimoiden saumaustilan ja hienohan siitä tuli. 

Tunnelmia syyspäiväntasauksena 2013

Päin seinää

Keväällä ryhdyin tutkimaan talon yläkerran ulkoseinien kunnostamista. Alustavan tutkimuksen perusteella huomasin, että seinäprofiili oli sama kuin kuistin seinälaudoituksessa käytetty: kapea lauta missä pieni helmi. Tilasimme mallin mukaista kuusilautaa 600 metriä. Laudat noudettuani pakkasin ne huolellisesti tapuliin liiteriin ja ryhdyin kiipeilemään kuistin päällä.

Eteläseinälle oli joku joskus laittanut uuden ja erilaisen, siis nykyaikaisen ja teräväkulmaisen  pintapanelin. Onneksi se oli kuitenkin koolattu vanhan paneloinnin päälle, ja alta löytyi alkuperäistä lautaverhoilua sadan vuoden takaa, maalit rapistuneena mutta sateelta suojassa olleena erittäin kuivana.

Tässä vaiheessa en osannut vielä sanoa mitään sen kunnosta ja pelkäsin, että sitä olisi vain muutama lauta jäljellä ja että joutuisin uusimaan koko seinän. 

Sieltä kurkistaa vanha pellavaöljyllä maalattu lautapinta.

Tässä vaiheessa aloin innostua: vanhaa, joskus oikein ja oikealla maalilla maalattua, mutta kauan säiden armoilla ollutta lautapintaa.

Mietin monta kertaa jättääkö lautapintaa ja maalata se vai uusia kokonaan? Kysymys mihin vanhojen talojen kanssa puuhastelevat joutuvat monta kertaa. Seinää tutkittuamme päätimme valita vaihtoehdoista entisöimisen ja kunnostamisen, sillä jos se ei osoittaudu hyväksi metodiksi, niin onhan meillä yhä lautaa varastossa ja sen voi kyllä uusia myöhemminkin. Päätimme siis uusia kuluneimmat laudat, kitata pellavaöljykitillä lohkeamat ja suurimmat railot, pestä seinän, raaputtaa irtoavat liat ja maalit hellävaroen pois ja lopuksi homesuojata ja maalata pinnan petrooliöljymaalilla.  

Mikäli kokeilu onnistuisi, olisi seinäpintana aidosti vanhaa panelia ryppyineen ja maalikerroksineen. 

Lautojen alareunat olivat liian hauraita, joten vedin ohjainlautaa pitkin käsisirkkelillä niistä huonoimman osan pois. Allaoleva hirsi oli kunnossa, joten tervasin sen.

 Tervattua hirsiseinää mihin ulkopaneli naulataan.

Korjattua alareunaa. Suljin vanhan ja uuden laudan päät tervalla ja sen hieman kuivuttua vedin saumaan ohuen pellavaöljykittivarmistuksen sormella. Naulaus puutalopuristina  tietysti perinteisellä naula&vasara -metodilla.

Ikkunan alta jouduin uusimaan koko rakenteen.

Ikkunat ovat olleet uudemman panelikerroksen pinnassa.

Vanhan laudan elävää pintaa petrooliöljymaalattuna.

Ikkunan alla olevaa kokonaan uusittua pintaa.

Maalasin pinnan ensimmäisen kolojen kittaamisen jälkeen ja annoin sen kuivua kuukauden.

Kuukauden jälkeen katsoin miten maali oli kuivunut ja kittasin tarvittavista paikoista uudestaan ja vedin vielä uuden maalikerroksen. Tämän jälkeen tarkistan pinnan vuosittain ja näin uskon sen kestävän siinä missä uusikin lauta. Pinnassa näkyy kieltämättä vanhaa henkeä.

Kauempaa katsottuna asiaa ei huomaa, mutta jotain elävyyttä siihen  jäi, niinkuin  pitääkin.

Historian havinoita

Vanhan talon asutus- ja rakennushistoria on hyvä tuntea, vaikka monesti sen avaaminen saattaa olla pienen salapoliisityön takana. Talomme myytiin purkukuntoisena ja ensimmäisellä ostokierroksella sen ullakko oli pullollaan edellisten asukkaiden tavaroita, jotka kuitenkin olivat hävinneet kun lopulta saimme talon haltuumme. Se, löytyykö ullakon lautojen alta mitään kun sitä tulevaisuudessa korjaamme, jää nähtäväksi.

Talon iän selvittämiseen kului tovi. Talon mukana saimme haltuumme vanhat talonkirjat ja naapureilta arvokasta tietoa viimeisistä vuosikymmenistä, mutta rakennusvuosi oli yhä mysteeri. Myyntiesittelyssä taloa myytiin 1930-luvulla rakennettuna ja kuisti saattaa hyvinkin olla tuolta ajalta; itse talo on kuitenkin jokusen vuosikymmentä vanhempi, mikä alkoi meille valjeta, kun pääsimme kunnolla remontissa vauhtiin.

Monesti talon rakentajat ovat jättäneet veistomerkinnät hirsiin, mutta julkisivulaudoituksen alta ei sellaisia löytynyt, kuten ei myöskään luodinreikiä, pommin runtelemia hirsiä tai muutakaan, joka antaisi osviittaa iästä. Koska Anttilanmäki on lähellä rautatieasemaa, on moni naapuruston 1900 -luvun alussa rakennetuista taloista saanut sodan aikana pommista tärskyn.

Onnenkantamoinen oli kuitenkin siinä, että sisällä haltex-seinälevytysten alta löytyi täydellinen tapettikerrostuma koko talon rakennushistorian ajalta, mikä tarjosi huiman näköalan ajan juoksuun. Laitamme niistä myöhemmin pienen kuvagallerian esille. Lisäksi nykyisen kattopellin alla on yhä tallessa paloja vanhasta, hyvin rapeasta peltikatosta. Muutenkin talo kantaa pieniä merkkejä ajasta: sähköt ovat tulleet myöhemmin kuten myös sisävesi, sisävessa ja suihku.

Olohuoneen uunin vierestä löytyi vuodelle 1908 päivätty Uusi-Suometar -lehti, joka on nyt tauluna eteisessämme. Lopullisen varmistuksen rakennusvuodesta saimme verottajalta: kiinteistöverotiedoista ilmeni, että talo ja piharakennus ovat valmistuneet vuonna 1900.

Jatkoimme talon historian kartoitusta tutkimalla Anttilanmäen rakennushistoriaa ja etsimällä valokuvia alueesta. Kuvia Anttilanmäestä voi käydä katsomassa täältä: http://www.anttilanmaki.fi/historia-miljoo.html

Vanhoista kuvista ja miljööstä kumpusi aikaikkuna menneeseen maailmaan; osa paikan viehätystä lienee historian kautta syntyvä ajaton tunnelma vaikka ahkeruus ja tekemisen meininki on koko ajan kuvissa läsnä. Vaikka vanhat talot eivät aikanaan aina olleet parhaimmassa maalipinnassa ja puutarhat eivät välttämättä vastaa nykyistä loistoa, niin joku maaginen rauhallisuus siellä lomassa pilkistelee. Onneksi ainakin osa tästä on yhä läsnä.

Seuraavaksi hieman kuvallista todistusaineistoa siitä, että talomme todella on vuosisadan alusta. Oheisen kuvan otimme Luhdan myymälässä esillä olevasta kuvasta, jossa talomme näkyy ylimpänä, toisena vasemmalta.  Muut alhaalla etualalla olevat talot on purettu ja niiden paikalla on nyt rivitalot. Kuva on vuodelta 1907.
 

Seuraava löytämämme kuva on päivätty vuodelle 1912 ja se löytyi Pertti Hammarin Muistikuvia Lahdesta -kirjasta (2005). Toivottavasti Pertti Hammar ei kovin pahastu kun kopioin iPhonella kuvan suoraan kirjasta:

Samaisesta teoksesta löytyi toinenkin kuva, joka oli päivätty vuodellle 1900 ja siellä talo nökötti, keskellä korkeimmalla paikalla: