Päin seinää

Keväällä ryhdyin tutkimaan talon yläkerran ulkoseinien kunnostamista. Alustavan tutkimuksen perusteella huomasin, että seinäprofiili oli sama kuin kuistin seinälaudoituksessa käytetty: kapea lauta missä pieni helmi. Tilasimme mallin mukaista kuusilautaa 600 metriä. Laudat noudettuani pakkasin ne huolellisesti tapuliin liiteriin ja ryhdyin kiipeilemään kuistin päällä.

Eteläseinälle oli joku joskus laittanut uuden ja erilaisen, siis nykyaikaisen ja teräväkulmaisen  pintapanelin. Onneksi se oli kuitenkin koolattu vanhan paneloinnin päälle, ja alta löytyi alkuperäistä lautaverhoilua sadan vuoden takaa, maalit rapistuneena mutta sateelta suojassa olleena erittäin kuivana.

Tässä vaiheessa en osannut vielä sanoa mitään sen kunnosta ja pelkäsin, että sitä olisi vain muutama lauta jäljellä ja että joutuisin uusimaan koko seinän. 



Sieltä kurkistaa vanha pellavaöljyllä maalattu lautapinta.





Tässä vaiheessa aloin innostua: vanhaa, joskus oikein ja oikealla maalilla maalattua, mutta kauan säiden armoilla ollutta lautapintaa.






Mietin monta kertaa jättääkö lautapintaa ja maalata se vai uusia kokonaan? Kysymys mihin vanhojen talojen kanssa puuhastelevat joutuvat monta kertaa. Seinää tutkittuamme päätimme valita vaihtoehdoista entisöimisen ja kunnostamisen, sillä jos se ei osoittaudu hyväksi metodiksi, niin onhan meillä yhä lautaa varastossa ja sen voi kyllä uusia myöhemminkin. Päätimme siis uusia kuluneimmat laudat, kitata pellavaöljykitillä lohkeamat ja suurimmat railot, pestä seinän, raaputtaa irtoavat liat ja maalit hellävaroen pois ja lopuksi homesuojata ja maalata pinnan petrooliöljymaalilla.  

Mikäli kokeilu onnistuisi, olisi seinäpintana aidosti vanhaa panelia ryppyineen ja maalikerroksineen. 

Lautojen alareunat olivat liian hauraita, joten vedin ohjainlautaa pitkin käsisirkkelillä niistä huonoimman osan pois. Allaoleva hirsi oli kunnossa, joten tervasin sen.



 Tervattua hirsiseinää mihin ulkopaneli naulataan.

Korjattua alareunaa. Suljin vanhan ja uuden laudan päät tervalla ja sen hieman kuivuttua vedin saumaan ohuen pellavaöljykittivarmistuksen sormella. Naulaus puutalopuristina  tietysti perinteisellä naula&vasara -metodilla.


Ikkunan alta jouduin uusimaan koko rakenteen.


Ikkunat ovat olleet uudemman panelikerroksen pinnassa.


Vanhan laudan elävää pintaa petrooliöljymaalattuna.

Ikkunan alla olevaa kokonaan uusittua pintaa.



Maalasin pinnan ensimmäisen kolojen kittaamisen jälkeen ja annoin sen kuivua kuukauden.

Kuukauden jälkeen katsoin miten maali oli kuivunut ja kittasin tarvittavista paikoista uudestaan ja vedin vielä uuden maalikerroksen. Tämän jälkeen tarkistan pinnan vuosittain ja näin uskon sen kestävän siinä missä uusikin lauta. Pinnassa näkyy kieltämättä vanhaa henkeä.

Kauempaa katsottuna asiaa ei huomaa, mutta jotain elävyyttä siihen  jäi, niinkuin  pitääkin.

Historian havinoita


Vanhan talon asutus- ja rakennushistoria on hyvä tuntea, vaikka monesti sen avaaminen saattaa olla pienen salapoliisityön takana. Talomme myytiin purkukuntoisena ja ensimmäisellä ostokierroksella sen ullakko oli pullollaan edellisten asukkaiden tavaroita, jotka kuitenkin olivat hävinneet kun lopulta saimme talon haltuumme. Se, löytyykö ullakon lautojen alta mitään kun sitä tulevaisuudessa korjaamme, jää nähtäväksi.

Talon iän selvittämiseen kului tovi. Talon mukana saimme haltuumme vanhat talonkirjat ja naapureilta arvokasta tietoa viimeisistä vuosikymmenistä, mutta rakennusvuosi oli yhä mysteeri. Myyntiesittelyssä taloa myytiin 1930-luvulla rakennettuna ja kuisti saattaa hyvinkin olla tuolta ajalta; itse talo on kuitenkin jokusen vuosikymmentä vanhempi, mikä alkoi meille valjeta, kun pääsimme kunnolla remontissa vauhtiin.

Monesti talon rakentajat ovat jättäneet veistomerkinnät hirsiin, mutta julkisivulaudoituksen alta ei sellaisia löytynyt, kuten ei myöskään luodinreikiä, pommin runtelemia hirsiä tai muutakaan, joka antaisi osviittaa iästä. Koska Anttilanmäki on lähellä rautatieasemaa, on moni naapuruston 1900 -luvun alussa rakennetuista taloista saanut sodan aikana pommista tärskyn.

Onnenkantamoinen oli kuitenkin siinä, että sisällä haltex-seinälevytysten alta löytyi täydellinen tapettikerrostuma koko talon rakennushistorian ajalta, mikä tarjosi huiman näköalan ajan juoksuun. Laitamme niistä myöhemmin pienen kuvagallerian esille. Lisäksi nykyisen kattopellin alla on yhä tallessa paloja vanhasta, hyvin rapeasta peltikatosta. Muutenkin talo kantaa pieniä merkkejä ajasta: sähköt ovat tulleet myöhemmin kuten myös sisävesi, sisävessa ja suihku.

Olohuoneen uunin vierestä löytyi vuodelle 1908 päivätty Uusi-Suometar -lehti, joka on nyt tauluna eteisessämme. Lopullisen varmistuksen rakennusvuodesta saimme verottajalta: kiinteistöverotiedoista ilmeni, että talo ja piharakennus ovat valmistuneet vuonna 1900.

Jatkoimme talon historian kartoitusta tutkimalla Anttilanmäen rakennushistoriaa ja etsimällä valokuvia alueesta. Kuvia Anttilanmäestä voi käydä katsomassa täältä: http://www.anttilanmaki.fi/historia-miljoo.html

Vanhoista kuvista ja miljööstä kumpusi aikaikkuna menneeseen maailmaan; osa paikan viehätystä lienee historian kautta syntyvä ajaton tunnelma vaikka ahkeruus ja tekemisen meininki on koko ajan kuvissa läsnä. Vaikka vanhat talot eivät aikanaan aina olleet parhaimmassa maalipinnassa ja puutarhat eivät välttämättä vastaa nykyistä loistoa, niin joku maaginen rauhallisuus siellä lomassa pilkistelee. Onneksi ainakin osa tästä on yhä läsnä.

Seuraavaksi hieman kuvallista todistusaineistoa siitä, että talomme todella on vuosisadan alusta. Oheisen kuvan otimme Luhdan myymälässä esillä olevasta kuvasta, jossa talomme näkyy ylimpänä, toisena vasemmalta.  Muut alhaalla etualalla olevat talot on purettu ja niiden paikalla on nyt rivitalot. Kuva on vuodelta 1907.
 



Seuraava löytämämme kuva on päivätty vuodelle 1912 ja se löytyi Pertti Hammarin Muistikuvia Lahdesta -kirjasta (2005). Toivottavasti Pertti Hammar ei kovin pahastu kun kopioin iPhonella kuvan suoraan kirjasta:




Samaisesta teoksesta löytyi toinenkin kuva, joka oli päivätty vuodellle 1900 ja siellä talo nökötti, keskellä korkeimmalla paikalla:





    

Ei puutaloa ilman puutarhaa


Sadepäivän kunniaksi muutaman sana puutarhastamme, hyvän teen nautiskelun lomassa. Muuttaessamme kukkulalle piha oli autio ja koska tontti on kallion päällä myös vähäinen nurmikko oli paikoin kuivunut ja palanut. Idylliä ei ainakaan lisännyt tontinreunassa, suoraan edessämme, nököttävä 1970-luvulla rakennettu privaatti uimahalli. Oli selvää, että jotain oli tehtävä, mutta heti alkuvaiheessa asia oli jätettävä mietintämyssyyn hautumaan, koska aluksi piha toimi romukasojen lastauspaikkana ennen kaatopaikalle viemistä. 



Théhuoneen löytöjä Helsingin Eerikinkadulta.
Lähtötilanne vuonna 2005. Karu, ohut maakerros ja tiilinen haaste; kyllä tämä tästä.
16 kuutiota parasta Kekkilää kaukaa rahdattuna. Ongelmana se, että pihaan ei pääse isolla autolla kovinkaan hyvin. Tie on saviliuskan päällä ennen kalliota, jyrkkä ja kapea: siispä kottikärryt kehiin.


Mitenkähän tässä etenisi...

   
Tila oli tosiaan haastava ja maanpinnan suurempi nosto ei tulisi kyseeseen, niinpä piirtelimme ehtiessämme muotoja ja kulmia. Lähdimme ajatuksesta tiiliseinäisen talon terävien kulmien pyöristämisestä ja mietimme sopivaa kasvivalintaa kyllästetystä puusta tehdyn aidan viereen, joka maalattiin myöhemmin valkoiseksi. Päädyimme perinteiseen pihasyreeniin ja talon terävään päätyyn istutimme kaksi puistosyreeniä sekä  takapihalta siirtämämme terttuseljan: tila alkoi siis hahmottua. 

Ensimmäinen versio potagerista räjähti ns. käsiin: muotoilimme mullat penkeiksi, mutta paukut eivät kaiken muun tekemisen ohella riittäneet kunnon käytävien tekemiseen. Tulos oli totaalinen viidakko, jota myös kotilot rakastivat. Tämä sangen hankala kotilo-ongelma pakotti miettimään asiaa uusiksi:  Anttilanmäen kyläyhdistyksen ylläpitämässä kasvipankissa oli mukavat kivituhkakäytävät, joten päädyimme samoihin elementteihin. Lisäksi teimme istutuslaatikot tervatusta puusta ja muotoilimme ne niin, että niiden hoito olisi maksimaalisen helppoa ja tilaan tulisi tilan tuntua lisää.



Tila alkaa hakea muotoaan. Terävät kulmat pehmentävät yllättäen myös taustan terävyyttä.

Kolmioilla ja käytävien suuntaamisella tuli tilan tunnetta lisää.















Tilanne vuonna 2013. Syreenit nostavat taustalla päätään ja väleissä kasvaa pari minikasvuista päärynäpuuta. Tiiliseinä alkaa hämärtyä hallitsevasta roolistaan taustamuuriksi.

Koska paikka on mitä lämpimin, niin sato on myös ollut todella mahtava.

Blogin viimeinen kirjoitus

Tämä on Talon viemää -blogimme viimeinen kirjoitus, ja se ilmestyy poikkeuksellisesti myös  asukasyhdistyksen sivulla. Blogimme käsittelee p...