Päin seinää

Keväällä ryhdyin tutkimaan talon yläkerran ulkoseinien kunnostamista. Alustavan tutkimuksen perusteella huomasin, että seinäprofiili oli sama kuin kuistin seinälaudoituksessa käytetty: kapea lauta missä pieni helmi. Tilasimme mallin mukaista kuusilautaa 600 metriä. Laudat noudettuani pakkasin ne huolellisesti tapuliin liiteriin ja ryhdyin kiipeilemään kuistin päällä.

Eteläseinälle oli joku joskus laittanut uuden ja erilaisen, siis nykyaikaisen ja teräväkulmaisen  pintapanelin. Onneksi se oli kuitenkin koolattu vanhan paneloinnin päälle, ja alta löytyi alkuperäistä lautaverhoilua sadan vuoden takaa, maalit rapistuneena mutta sateelta suojassa olleena erittäin kuivana.

Tässä vaiheessa en osannut vielä sanoa mitään sen kunnosta ja pelkäsin, että sitä olisi vain muutama lauta jäljellä ja että joutuisin uusimaan koko seinän. 

Sieltä kurkistaa vanha pellavaöljyllä maalattu lautapinta.

Tässä vaiheessa aloin innostua: vanhaa, joskus oikein ja oikealla maalilla maalattua, mutta kauan säiden armoilla ollutta lautapintaa.

Mietin monta kertaa jättääkö lautapintaa ja maalata se vai uusia kokonaan? Kysymys mihin vanhojen talojen kanssa puuhastelevat joutuvat monta kertaa. Seinää tutkittuamme päätimme valita vaihtoehdoista entisöimisen ja kunnostamisen, sillä jos se ei osoittaudu hyväksi metodiksi, niin onhan meillä yhä lautaa varastossa ja sen voi kyllä uusia myöhemminkin. Päätimme siis uusia kuluneimmat laudat, kitata pellavaöljykitillä lohkeamat ja suurimmat railot, pestä seinän, raaputtaa irtoavat liat ja maalit hellävaroen pois ja lopuksi homesuojata ja maalata pinnan petrooliöljymaalilla.  

Mikäli kokeilu onnistuisi, olisi seinäpintana aidosti vanhaa panelia ryppyineen ja maalikerroksineen. 

Lautojen alareunat olivat liian hauraita, joten vedin ohjainlautaa pitkin käsisirkkelillä niistä huonoimman osan pois. Allaoleva hirsi oli kunnossa, joten tervasin sen.

 Tervattua hirsiseinää mihin ulkopaneli naulataan.

Korjattua alareunaa. Suljin vanhan ja uuden laudan päät tervalla ja sen hieman kuivuttua vedin saumaan ohuen pellavaöljykittivarmistuksen sormella. Naulaus puutalopuristina  tietysti perinteisellä naula&vasara -metodilla.

Ikkunan alta jouduin uusimaan koko rakenteen.

Ikkunat ovat olleet uudemman panelikerroksen pinnassa.

Vanhan laudan elävää pintaa petrooliöljymaalattuna.

Ikkunan alla olevaa kokonaan uusittua pintaa.

Maalasin pinnan ensimmäisen kolojen kittaamisen jälkeen ja annoin sen kuivua kuukauden.

Kuukauden jälkeen katsoin miten maali oli kuivunut ja kittasin tarvittavista paikoista uudestaan ja vedin vielä uuden maalikerroksen. Tämän jälkeen tarkistan pinnan vuosittain ja näin uskon sen kestävän siinä missä uusikin lauta. Pinnassa näkyy kieltämättä vanhaa henkeä.

Kauempaa katsottuna asiaa ei huomaa, mutta jotain elävyyttä siihen  jäi, niinkuin  pitääkin.

Historian havinoita

Vanhan talon asutus- ja rakennushistoria on hyvä tuntea, vaikka monesti sen avaaminen saattaa olla pienen salapoliisityön takana. Talomme myytiin purkukuntoisena ja ensimmäisellä ostokierroksella sen ullakko oli pullollaan edellisten asukkaiden tavaroita, jotka kuitenkin olivat hävinneet kun lopulta saimme talon haltuumme. Se, löytyykö ullakon lautojen alta mitään kun sitä tulevaisuudessa korjaamme, jää nähtäväksi.

Talon iän selvittämiseen kului tovi. Talon mukana saimme haltuumme vanhat talonkirjat ja naapureilta arvokasta tietoa viimeisistä vuosikymmenistä, mutta rakennusvuosi oli yhä mysteeri. Myyntiesittelyssä taloa myytiin 1930-luvulla rakennettuna ja kuisti saattaa hyvinkin olla tuolta ajalta; itse talo on kuitenkin jokusen vuosikymmentä vanhempi, mikä alkoi meille valjeta, kun pääsimme kunnolla remontissa vauhtiin.

Monesti talon rakentajat ovat jättäneet veistomerkinnät hirsiin, mutta julkisivulaudoituksen alta ei sellaisia löytynyt, kuten ei myöskään luodinreikiä, pommin runtelemia hirsiä tai muutakaan, joka antaisi osviittaa iästä. Koska Anttilanmäki on lähellä rautatieasemaa, on moni naapuruston 1900 -luvun alussa rakennetuista taloista saanut sodan aikana pommista tärskyn.

Onnenkantamoinen oli kuitenkin siinä, että sisällä haltex-seinälevytysten alta löytyi täydellinen tapettikerrostuma koko talon rakennushistorian ajalta, mikä tarjosi huiman näköalan ajan juoksuun. Laitamme niistä myöhemmin pienen kuvagallerian esille. Lisäksi nykyisen kattopellin alla on yhä tallessa paloja vanhasta, hyvin rapeasta peltikatosta. Muutenkin talo kantaa pieniä merkkejä ajasta: sähköt ovat tulleet myöhemmin kuten myös sisävesi, sisävessa ja suihku.

Olohuoneen uunin vierestä löytyi vuodelle 1908 päivätty Uusi-Suometar -lehti, joka on nyt tauluna eteisessämme. Lopullisen varmistuksen rakennusvuodesta saimme verottajalta: kiinteistöverotiedoista ilmeni, että talo ja piharakennus ovat valmistuneet vuonna 1900.

Jatkoimme talon historian kartoitusta tutkimalla Anttilanmäen rakennushistoriaa ja etsimällä valokuvia alueesta. Kuvia Anttilanmäestä voi käydä katsomassa täältä: http://www.anttilanmaki.fi/historia-miljoo.html

Vanhoista kuvista ja miljööstä kumpusi aikaikkuna menneeseen maailmaan; osa paikan viehätystä lienee historian kautta syntyvä ajaton tunnelma vaikka ahkeruus ja tekemisen meininki on koko ajan kuvissa läsnä. Vaikka vanhat talot eivät aikanaan aina olleet parhaimmassa maalipinnassa ja puutarhat eivät välttämättä vastaa nykyistä loistoa, niin joku maaginen rauhallisuus siellä lomassa pilkistelee. Onneksi ainakin osa tästä on yhä läsnä.

Seuraavaksi hieman kuvallista todistusaineistoa siitä, että talomme todella on vuosisadan alusta. Oheisen kuvan otimme Luhdan myymälässä esillä olevasta kuvasta, jossa talomme näkyy ylimpänä, toisena vasemmalta.  Muut alhaalla etualalla olevat talot on purettu ja niiden paikalla on nyt rivitalot. Kuva on vuodelta 1907.
 

Seuraava löytämämme kuva on päivätty vuodelle 1912 ja se löytyi Pertti Hammarin Muistikuvia Lahdesta -kirjasta (2005). Toivottavasti Pertti Hammar ei kovin pahastu kun kopioin iPhonella kuvan suoraan kirjasta:

Samaisesta teoksesta löytyi toinenkin kuva, joka oli päivätty vuodellle 1900 ja siellä talo nökötti, keskellä korkeimmalla paikalla:

    

Ei puutaloa ilman puutarhaa

Sadepäivän kunniaksi muutaman sana puutarhastamme, hyvän teen nautiskelun lomassa. Muuttaessamme kukkulalle piha oli autio ja koska tontti on kallion päällä myös vähäinen nurmikko oli paikoin kuivunut ja palanut. Idylliä ei ainakaan lisännyt tontinreunassa, suoraan edessämme, nököttävä 1970-luvulla rakennettu privaatti uimahalli. Oli selvää, että jotain oli tehtävä, mutta heti alkuvaiheessa asia oli jätettävä mietintämyssyyn hautumaan, koska aluksi piha toimi romukasojen lastauspaikkana ennen kaatopaikalle viemistä. 

Théhuoneen löytöjä Helsingin Eerikinkadulta.

Lähtötilanne vuonna 2005. Karu, ohut maakerros ja tiilinen haaste; kyllä tämä tästä.

16 kuutiota parasta Kekkilää kaukaa rahdattuna. Ongelmana se, että pihaan ei pääse isolla autolla kovinkaan hyvin. Tie on saviliuskan päällä ennen kalliota, jyrkkä ja kapea: siispä kottikärryt kehiin.

Mitenkähän tässä etenisi...

   

Tila oli tosiaan haastava ja maanpinnan suurempi nosto ei tulisi kyseeseen, niinpä piirtelimme ehtiessämme muotoja ja kulmia. Lähdimme ajatuksesta tiiliseinäisen talon terävien kulmien pyöristämisestä ja mietimme sopivaa kasvivalintaa kyllästetystä puusta tehdyn aidan viereen, joka maalattiin myöhemmin valkoiseksi. Päädyimme perinteiseen pihasyreeniin ja talon terävään päätyyn istutimme kaksi puistosyreeniä sekä  takapihalta siirtämämme terttuseljan: tila alkoi siis hahmottua. 

Ensimmäinen versio potagerista räjähti ns. käsiin: muotoilimme mullat penkeiksi, mutta paukut eivät kaiken muun tekemisen ohella riittäneet kunnon käytävien tekemiseen. Tulos oli totaalinen viidakko, jota myös kotilot rakastivat. Tämä sangen hankala kotilo-ongelma pakotti miettimään asiaa uusiksi:  Anttilanmäen kyläyhdistyksen ylläpitämässä kasvipankissa oli mukavat kivituhkakäytävät, joten päädyimme samoihin elementteihin. Lisäksi teimme istutuslaatikot tervatusta puusta ja muotoilimme ne niin, että niiden hoito olisi maksimaalisen helppoa ja tilaan tulisi tilan tuntua lisää.

Tila alkaa hakea muotoaan. Terävät kulmat pehmentävät yllättäen myös taustan terävyyttä.

Kolmioilla ja käytävien suuntaamisella tuli tilan tunnetta lisää.

 

Tilanne vuonna 2013. Syreenit nostavat taustalla päätään ja väleissä kasvaa pari minikasvuista päärynäpuuta. Tiiliseinä alkaa hämärtyä hallitsevasta roolistaan taustamuuriksi.

Koska paikka on mitä lämpimin, niin sato on myös ollut todella mahtava.

Kuistilla

Hirrennoston jälkimainingeissa alkoi urakka kuistin kunnostamiseksi. Sen osittain tiilistä, osoittain kivestä tehty antura oli pahoin romahtanut ja murtunut, joten tuin kuistin paikoilleen ja poistin alusta möhjöt kokonaan. Samalla aloin poistamaan lahonneita paneeleita ja tilasin mallinmukaisesti täsmälleen samanlaista Korpilahdella sijaitsevalta erikoissahalta. Kuistin laudoituksen profiilin "helmi" oli nimittäin hyvin kapea ja lauta oli muutenkin erikoisen kapeaa, mutta paksua.  Paneelin pinta oli hierretty, joten petrooliöljymaali tarttui siihen hyvin.

Nostin myös hyvin kuluneet ja osin rikkoutuneet ikkunanrungot talteen ja korjattaviksi. Kuistilla oli myös hyvin paha tuoksu ja arvelin rikkoutuneista ikkunoista joskus lentäneen linnun sisälle ja kypsyneen kuistilla. Poistin lattialaudat ja pesin ne ja käänsin kuistin lattian alalaudoiksi. Eristeeksi lattiaan tuli puru ja seiniin pellava eriste.

Kuistin runko oli hyvässä kunnossa, joten tervasin sen ja katto oli myös kunnossa, joten siihen en ole vieläkään kajonnut muuten kuin puhaltanut ekovillat sen vintille. 

Ulko-ovi oli 1980-lukulaista mallia, joten se sai myös lähtökäskyn: tein itse tilalle uuden. Hoidin myös samalla lukituksen kerralla kuntoon. Ikkunoiden entisöinti oli työläintä, koska niitä joutui paikkaamaan tulitikun kokoisilla puutikuilla ja työvaiheita kertyi todella runsaasti ennen kuin niihin saatiin lasit, kitit ja maalia pintaan. Säästimme kaikki kelvolliset vanhat lasit ja osaan ruuduista tuli uudet lasit. Toki haaveilimme aaltoilevasta vanhasta lasista, joita ei enää ollut kuin muutamssa ruudussa, mutta kustannussyistä päätimme siirtää asian myöhempiin korjauksiin. Työhön voi siis vanhassa talossa palata myöhemminkin ja muutenkin projekti alkoi vaikuttaa vanhan veneen kunnostamiselta. Ongelmien syy oli ainakin sama: kosteus.

Muutenkin vanhaan taloon kannattaa suhtautua kuin antiikkihuonekaluun: sitä ei mielestäni kannata käsitellä tai maalata miten sattuu jo ihan sen arvon takia. Sen arvo on nimittäin helppo tuhota hetkessä. Talon antiikiarvon ja iän tulee olla havaittavissa ja hyvin entisöitynä, muutenhan on ihan sama vaikka rakentaisi uuden talon. Sitä on se historiallinen henki. 

Kuistin vanha runko tervattuna.

Kuistin muodoissa on hieman japanilaisen rakennuksen estetiikkaa.

Huomaa radiomastot vasemmalla!

Suurin työ oli ikkunoissa, joiden kunnostaminen oli todella haastavaa. Mutta kyllä kannatti: puu oli kovaa ja kaunista. Uusista ikkunoista olisi antiikin henki menetetty

Alunperin kuistilla ei ollut kunnon ryömintä luukkua, joten tein sellaisen.

Otettuani sisäoven ympäriltä laudat pois jouduimme toteamaan, että kuisti on rakennettu itse taloa myöhemmin. Alkuperäisen talon ulko-ovi on ollut nykyisen sisemmän oven paikalla ja sen päällä on ollut ikkuna, joka on joskus peitetty laudoilla. Arvioimme kuistin olevan 1920-30 -luvulta.

Aika hienoa hirsiseinää. Väristä päätellen se on ollut joskus jonkin aikaa ilman pintalaudoitusta.

Sanoisin, että lukuisista työtunneista huolimatta kyllä kannatti. Tässä kelpaa lukea hyvää kirjaa ja kuunnella linnunlaulua.

    

Työkalut, ruuvit ja mutterit

Mitä kannattaa huomioida aloittaessa remonttihommia? Työkalut, kulkeminen ja budjetointi. Kolme kovaa, ja niiden hallinnalla säästää pitkän pennin. Nimittäin aloittaessasi hommia suunta on aina eteenpäin talon kunnon suhteen vaikka etenisi kuinka hitaasti. Talosi arvo kohenee myös jokaisen työvaiheen jälkeen. Kannatta huomioida, että jokainen reissu rautakauppaan vie euroja ja tähän heräteostot lisäksi, niin budjetti alkaa hiljalleen nousta. Toki rautakaupassa on joskus ihan mukava fiilistellä erilaisten asioiden parissa, mutta karkean alkutyön aikana kannattaa keskittyä olennaiseen.

Oma työmaan suunnitteluni lähti liikkeelle logistiikasta: hankin kunnon peräkärryn ja auton. Näille pitää myös saada hyvät reitit talon ympärille mikäli mahdollista. Puutarhan ehtii tehdä sitten kun työmaa alkaa asettua. 

Toiseksi työkalujen suhteen ensimmäinen mietittävä asia jo ennen niiden hankintaa on se missä niitä säilyttää? Pitää siis olla hyvä paikka mistä ne on helppo ottaa esille ja mistä niitä ei kukaan muu voi viedä. Meillä oli onneksi vanha pihavaja ja se toimii yhä työmaan asehuoneena.

Työkaluista perustarvikkeet ovat:

Kunnon työmaasirkkeli, siis sellainen joka kestää paksummankin laudan sahaamista eikä syty palamaan niinkuin oma, ensimmäinen koneeni.

Kunnon jiirisaha, johon mahtuu paksumpikin puu ja näille on myös syytä olla jalat ja tukeva pöytä. 

Seuraavaksi tarvitset sähköjohtoa: jatkojohtoja ja keloja. Osta kerralla laadukasta tavaraa, niin ne kestävät vuosikymmeniä.

Työmaavaloja, kuulosuojaimet, hanskoja ja pölyn varalta hengityssuojaimia. Kuorman sidontaliinoja ja köyttä sekä taskulampun, käsimittoja, vatupassin ja suorakulman.

Käsityökaluista tarvitset akkuporakoneen (mieluumin kaksi ja vara-akkuja), kunnon sähköporan, käsisirkkelin, käsipistosahan, rälläkän metallin leikkaamiseen ja myöhemmin hiontatyökaluja.

Suosittelen myös heti hankkimaan hyviä talttoja, veistokirveen, sorkkaraudan, rautakankia 2 kpl, lapion, kottikärryt, lekoja kahta kokoa, kunnon tasapainotetun laatuvasaran, pihtejä ja erilaisia leikkureita, putkipihdit 2 kpl ja taskulampun. Myös erilaisa käsisahoja on hyvä olla.

Tämän perussetin lisäksi tarvitset erilaisia nauloja, ruuveja, pultteja, nitojan, muovia ja rakennuspahvia sekä jätesäkkejä kuten myös erilaisia poranteriä puulle ja metallille. Myös hiontavälineitä ja papereita on hyvä olla.

Käytännön toimissa pidän itse metallikäsityökalut, puutyökalut ja muurausvehkeet erillisissä kuljetuslaatikoissaan.

Kannattaa myös harkita moottorisahan, sementtimyllyn ja sisä- sekä ulkotikkaiden hankintaa. 

Näillä pääset hyvin alkuun ja ei kannata kauhistua starttibudjetin hintaa, se sulaa hiljalleen työn edetessä ja useimmat työkalut kestävät pitkään. Älä siis sorru halvimpiin tai erikoisiin monitoimikoneisiin.